Loiste ja Energiapolar yhdistävät sähkönmyyntinsä


Mediatiedote 2.10.2018
 

Uusi Loiste Sähkömyynti palvelee lähes 200 000 asiakasta ympäri Suomen. Yhtiö nousee maan viidenneksi suurimmaksi sähkönmyyjäksi.
 

”Uudessa yhtiössä yhdistyvät Loiste-konsernin ja Energiapolarin voimavarat, kumppanuudet ja ymmärrys asiakkaiden erilaisista tarpeista. Kasvamme vahvasti ja meillä kaikilla on tahto kehittää asiakkaillemme uusia palveluita parempaan arkeen. Olemme molemmat satsanneet asiakaspalveluun ja kahdeksan kymmenestä suositteleekin jo meitä. Tämä on mainio alku uudelle yhtiölle ja avaa ovet myös uusille kumppanuuksille”, Loiste-konsernin toimitusjohtaja Reino Huusko kertoo.

 

”Energiapolarin lappilaiset omistajat näkivät Loiste-konsernin luontevana ja vahvana kumppanina kun pohdimme, millaista osaamista ja resursseja asiakkaidemme palveleminen tulevaisuudessa edellyttää. Haluamme olla helposti lähestyttävä ja asiakkaitamme kuunteleva sähkönmyyntiyhtiö. Ponnistamme pohjoisesta ja kasvamme jo nyt koko Suomessa. Uusi yhtiö saa lentävän lähdön vahvan markkina-asemansa ja valmiiksi tunnetun brändinsä ansiosta”, Energiapolarin hallituksen puheenjohtaja Tapio Jalonen sanoo.

 

Uusi Loiste Sähkönmyynti Oy syntyy yritysjärjestelyssä, jossa kainuulainen Loiste-konserni ja lappilainen Energiapolar yhdistävät sähkönmyyntinsä. Sähkönmyyntien yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2018 tulee olemaan yli 100 miljoonaa euroa.Yritysjärjestelyn arvioidaan toteutuvan vuoden 2019 alkupuolella viranomaisselvitysten valmistuttua. Loiste-konsernin omistavat Kajaanin kaupunki ja Sotkamon kunta, Energiapolarin osakkaita ovat lappilaiset energiayhtiöt.

 

Lisätietoja antavat:

toimitusjohtaja Reino Huusko, Loiste-konserni, puh. 050 570 3427

hallituksen puheenjohtaja Tapio Jalonen, Energiapolar, puh. 040 702 5042

 

Loiste-konserni – saat aina enemmän kuin energiaa

Loiste-konserni on suomalainen energiayhtiö sadan vuoden kokemuksella. Vuonna 2017 liikevaihtomme oli noin 120 miljoonaa euroa. Loiste Sähköverkko Oy vastaa sähkön siirrosta sekä sähköverkon rakennuttamisesta, käytöstä ja kunnossapidosta Kainuun alueella. Loiste Lämpö Oy tarjoaa kaukolämpöä Kajaanissa.