Loiste suunnittelee toimintojen siirtämistä Kajaaniin perustettavaan palvelukeskukseen

MEDIATIEDOTE 17.8.2015

Loiste Oy suunnittelee konsernin talous- ja laskutustoimintojen siirtämistä liikkeen luovutus -periaatteella Kajaanin talousalueelle perustettavaan palvelukeskukseen. Suunnitelma on osa yhtiön strategiaa, jonka pohjalta Loiste-konserni tavoittelee osaamisen keskittämistä energiatoimialan ytimeen.

Muutos koskee suoraan 15 henkilöä. Työpaikat säilyvät Kajaanissa ja työntekijät siirtyvät ns. vanhoina työntekijöinä uuden työnantajan palvelukseen.

Yhtiön hallitus on hyväksynyt suunnitelman ja tekee jatkoneuvottelujen ja tarjousten perusteella lopullisen päätöksen palvelukeskuksen perustavasta kumppanista.

– Haemme ketteryyttä ja kilpailuetua keskittymällä itse ydinliiketoimintoihimme ja tekemällä yhteistyötä vahvojen kumppaneiden kanssa. Muutoksen avulla arvioimme saavuttavamme nopeamman palvelukehityksen lisäksi noin 0,3 M€ vuotuisen kustannussäästön, toimitusjohtaja Markku Ryymin sanoo.

– Uuden palvelukeskuksen perustaminen antaa myös työntekijöille tilaisuuden keskittyä omaan erityisosaamisensa ja siinä kehittymiseen.

Neuvottelut potentiaalisten yhteistyökumppaneiden kanssa alkavat välittömästi. Neuvotteluiden arvioidaan etenevän siten, että toiminnot voisivat siirtyä perustettavaan palvelukeskukseen aikaisintaan 1.11.2015 alkaen.

Lisätietoja Loiste Oy, toimitusjohtaja Markku Ryymin, puhelin 050 676 05.

***

Loiste on uudenlainen ja 100 %:sti suomalainen, palveleva energiayhtiö. Loisteella on vahva kokemus toimialalta ja kuulumme maamme sähkönmyyjien kärkijoukkoon. Olemme valtakunnallinen ja hyvästä palvelusta tunnettu energiayhtiö. Meillä on Suomessa maanlaajuisesti 200.000 tyytyväistä asiakasta ja vuonna 2014 liikevaihtomme oli 154 M €. Yrityksellämme on sertifioitu ympäristöjärjestelmä, joka perustuu ISO 14001-standardiin. Loisteen toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Kajaanissa ja Kotkassa.