Sähköjen etäkytkentä parantaa asiakaspalvelua – turvallisuudesta huolehtiminen tärkeää

Etäkytkennän avulla sähkönmyynnin ja -siirron asiakaspalvelu sujuu nopeasti ja samalla säästetään tuhansia ajokilometrejä vuodessa. Loiste Sähköverkon jakelualueella on vuosittain noin 7500 sähkön kytkentää ja katkaisua sekä muita etänä tehtäviä mittarointitapahtumia.

Loiste Sähköverkolla on tällä hetkellä noin 35 000 mittaria, jotka sisältävät etäkytkentämahdollisuuden.

– Sähköjen etäkytkentä on ollut meillä käytössä ensimmäisenä sähköyhtiönä Suomessa jo vuodesta 2002 alkaen. Ensin kytkentälaite oli erillinen komponentti ja myöhemmin se integroitiin mit-tariin. Etäkytkentätoiminto aloitettiin kerros- ja rivitaloista sekä erityisesti vuokrakohteista, joissa on runsaasti asukasvaihtuvuutta, Loiste Sähköverkko Oy:n toimitusjohtaja Reino Huusko kertoo.

Etäluettaviin sähkömittareihin siirtymisen myötä entistä useampaan asuntoon ja muuhun kiinteistöön on mahdollista kytkeä sähköt päälle ilman asentajan paikallakäyntiä. Sähköjen etäkytkentä parantaa asiakaspalvelua, kun esimerkiksi henkilön muuttaessa asuntoon, saadaan sähköt kytkettyä entistä nopeammin ja tehokkaammin. Tällä hetkellä yli puoleen Suomen kaikista sähkönkäyttöpaikoista on mahdollista kytkeä sähköt etänä suoraan paikallisen sähköverkkoyhtiön toimi-pisteestä.

Turvallisuus korostuu

Kaikissa sähköjen kytkentätilanteissa korostuu turvallisuuden varmistaminen. Sähkösopimuksen tekevän asiakkaan tulee aina huolehtia omien sähkölaitteidensa asianmukaisesta käytöstä ja toiminnasta, myös kytkentätilanteissa. Kun asiakas tekee sähkösopimuksen valitsemansa sähkönmyyjän kanssa, hän samalla tilaa käyttöpaikkaansa sähköt sopimuksen alkamisajankohdasta lähtien. On asiakkaan vastuulla huolehtia, että mahdollisesti tarvittava sähköjen kytkentä on turvallista toteuttaa.

– Etäkytkennästä huolimatta muutosta kannattaa ilmoittaa hyvissä ajoin eli heti kun tietää muuttopäivän. Sähkösopimuksen tekevän asiakkaan tulee varmistaa, että kytkentähetkellä kaikkien sähkölaitteiden, mm. jääkaapin, virta on pois päältä tai niiden sähköjohto on irti sähköverkosta kytkennän aikana, eikä esimerkiksi liedellä ole tavaroita. Tämän voi varmistaa, joko käymällä asunnossa ennen sähkösopimuksen alkamispäivää tai esimerkiksi sopimalla asiasta edellisen asukkaan kanssa, neuvoo asiantuntija Ina Lehto Energiateollisuudesta.

Energiateollisuus on vastikään suositellut, että sähköverkkoyhtiöt alkavat kehittää palveluja, joilla asiakkaaseen ollaan jatkossa yhteydessä etukäteen turvallisen etäkytkennän varmistamiseksi. Yksinkertainen tapa yhteydenoton toteuttamiseen on tekstiviesti. Tämä edellyttää, että sähkösopimusta tekevä asiakas antaa matkapuhelinnumeronsa valitsemalleen sähkönmyyjälle, joka edelleen välittää sen sähköverkkoyhtiölle. Tekstiviestillä sähköverkkoyhtiö kertoo asiakkaalle, miten asiakkaan tulee toimia sähköjen saamiseksi. Tällaisia palveluja on osalla sähköverkkoyhtiöistä jo käytössä ja osa kehittää ja suunnittelee niitä parhaillaan. Palvelujen kattavassa käyttöönotossa voi kuitenkin mennä vielä joitain vuosia.

Lisätietoja

Reino Huusko, toimitusjohtaja, Loiste Sähköverkko Oy, puhelin 050 570 3427, reino.huusko(ät)loiste.fi

Ina Lehto, viestintä, Energiateollisuus ry, puhelin 09 5305 2607 ina.lehto(ät)energia.fi